keskiviikko 8. toukokuuta 2013

metsä lenkki..

Moi! Eli 1.5. oli siis mikkelissä mätsäri:) näky parikin tuttua ja käytiin moikkaamassa telman kanssa. Calle lagoton omistaja kehui telman turkkia, kun se kiiltää vaikka ois likanen:D ja että on tosi reipas ja iloinen. Telman kanssa oltiin junior handlerissa.. voi ei!:D se oli kyllä jotain kauheeta, telma ei oikein käyttäytynyt hyvin:D no kuitenkin oltiin JH4. Oltiin myös pienissä aikuisissa PUN -ei sij.

pun -ei sij & JH4
Tänään kävin telman kanssa lenkillä metsässä jossa menee vanha traktori tie. Sitä pitkin kun menee niin pääsee tielle josta lähtee kävelemään mäkeä ylös. Siellä on lampaita jotka on telman mielestä pelottavia:D mutta ne ei olleet vielä pihalla. Sitten mentiin kotia tietä pitkin. Ja oli muuten ihanan lämmin:) Tässä vielä kuvia tältä päivältä.






 Like a boss




wannabe agility hurtta:D

Huomenna ois mätsäri mikkelin löytöeläintalolla mutta en tiiä pääsenkö ja sääkin näyttäis että tulis vettä:/ no sen näkee sitten huomenna, mutta heissan:)

lauantai 27. huhtikuuta 2013

telma

Heips:) En ole kirjoitellut koska ei ole tapahtunut mitään. Kävin Telman kanssa koirapuistossa vähän aikaa sitten. Noin 3 viikkoa sitten otin korvareijät ja tänään laitoin 3mm venytys spiraalin joka on aika hassun näköinen:D Kirpas pikkasen ku laitoin mut ei paljoo. Värjäsin hiuksetkin tänään tarkotus saaha vaaleamman ruskeet ja alta melkee blondiks mut ei kuitenkaan ihan. Telmankin pesin tänään koska iskä ja äiskä valitti että se haisee:D ja nyt se on nukkunut koko loppu päivän:) 1.5. Mikkelin mätsäriin graanille, saa nähdä miten menee kun viimeksi käyttäytyi niiiin hyvin. Nyt lopuksi paljon kuvia:)





haalarimies :>




Telma, Ruusu (punavalkoinen irlanninsetteri) & Selma (valkoinen ruotsinhirvikoira) 

Ruusua testasin

Tuuleeko ees:D




 Eilen harjattu ton verran..
 Mun pesty märkä rotta:> Ennen...
 Ja jälkeen:>
 kohta 1v 1kk


keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

kaikenlaista


Olin siis 24.3. cockeri kasvattajalla. Koirat tuli innokkaasti vastaan kun päästiin pihaan, kasvattajalla oli myös 2 mustaa uros pentua. Heti silmääni osui toinen pennuista eli Uppis:) Uppis oli niin rauhallinen ja mietti maailman menoja.

Testasin hänen kahta koiraa. Kasvattaja näytti miten Olli menee hänen kanssaan → pelleili. Sitten minä testasin → Olli meni niin nätisti kuin olla ja voi:D

Mentiin sisälle ja katottiin valokuvia sekä juteltiin. Kun oltiin katottu kuvat niin olimme koirien kanssa.


Uppis <3

29.3. Telma täytti siis vuoden:) Käytiin mätsärissä mikkelin graanin pihalla. Keli oli mukavan lämmin:) Käytin sen cockeri kasvattajan sijoitus koiraa jh-luokassa. Olin Aatunn kanssa JH3.

Aatu JH3

Telma oli ekaa kertaa pienissä aikuisissa PUN -ei sij mutta se käytös  o_o. Telma oli kyllä niin nätisti.
PUN -ei sij (seisoo kuvassa vähän hassusti)

 Oltiin myös lappeenranta kr:ssä. Oltiin lappeenrannassa jonkun verran ennen yhdeksää, käytiin rokotusten tarkistus jonoon. Siinä ei kyllä kestänyt pitkään. Sen jälkeen menimme päähalliin, katsoimme itsellemme paikan jonka jälkeen käytin telman pihalla. Siellä oli paljon ihanaa tavaraa myynnissä:) ostin telmalle "lammas" lelun. Odotimme että pääsemme kehään. Sillä välin kuvailimme koiria. Tuomari joka tuomaroi tipsut oli melko nopea.

 Harjoittelua (kehässä seisoi paremmin)


Juniori-luokassa oli telman lisäksi 6muuta tipsua joista kuitenkin 5 oli paikalla. Kehässä telma meni niin ihanasti kuin olla ja voi:)

JUN H 
Tuomari: Lisbeth Campell

Arvostelu: "Feminin bitch of good type. Would like more muffle. Scissor bite. Good body. Could move better in front and rear.Tailset a little low. Well presented. Because of bite and movement the grade.



lauantai 2. maaliskuuta 2013

kiire


Sori, kun en ole kirjottanut 3viikkoon:/. Tän viikon olin rippileirillä joten en pystynyt kirjoittamaan. 

Viime kerralla puhuin, että menisin näyttely harkkoihin Telman kanssa mutta tietenkään en päässyt. Myös lauantaina (16.2.) minun piti moikata kahta ranskanbulldoggia mutta omistaja oli kipeä joten ei nähty mutta menin silti koirapuistoon:). Siellä oli jonkun verran koiria mutta kaikki olivat Telmaa isompia:D. 

 Riparilla oli ihan älyttömän hyvä porukka:) kukaan ei esittänyt olevansa esim. kovis.. kaikki osallistui kaikkiin juttuihin. Yksi isonen päätti kutsua minua Irmaksi, mikäs siinä:D.

 No sitteen.... Hui! Lappeenrannan näyttely lähestyy:O kiva kun jännittää/pelottaa, että menen lukkoon kun tuomari sanoo enkuksi vaikka ympäri ->en älyy mitä sanoo:D. Toivottavasti kuitenkin menis hyvin ja ymmärtäisin:). Mietin vaan, että mitä tuomari tykkää kun Telmalla on ilmeisesti yläpurenta:/ (no sen saa nähdä..).
Kuva:

Hieman huono kuva

Ensi viikonloppuna tarkoitus mennä Susiniemen leirille (8.-10.3.). Sitä seuraavana viikonloppuna miulla on konfirmaatio (17.3.). Ja sitä seuraavalla viikonloppuna tarkoitus käydä cockerspanieli kasvattajalla (24.3.). Ja sitä seuraavalla viikolla Telma täyttää 1v. (29.3.) + lappeenrannan näyttely (31.3.)


Sitten vielä kuvia tältä päivältä:








 Telma 11kk



sunnuntai 10. helmikuuta 2013

juva


Eilen piti jo kirjoittaa mutta jäi vähän:/. No kirjoitan tänään, eli olin Telman kanssa Juvan mätsärissä. Mentiin jonoon odottamaan ilmoittautumis vuoroa jolloin äiskä jäi koiran kanssa jonoon ja miä kävin kysyy Susannalta kumman ilmotan jh:seen. Tietenkin päädyttiin Uukeen kun kerta helpompi. Menin takaisin jonoon ja ilmottauduttiin.

Etsittiin meille paikka ja huomasin Emilin ja hänen äiskänsä, joten mentiin heidän luo:). Miä jätin äiskän Telman kanssa istumaan ja menin testaamaan Uukea. Kerkesin testaamaan ennen kehää onneksi.. Tuomarina oli Paavo mattila. Meni kehässä ihan OK mutta Uuke ei viittiny keskittyy välillä miuhu ku ois ollu kivempi haistella eellä olevaa koiraa. Oltiin siis JH-. Emili oli Sulon kanssa myös jh:ssa ja oli JH3(?) 
kooikerhondje Uuke JH- (c)veera p?

Seuraavaksi oli pienet pennut, oltiin 3viimesiä. Telman lisäksi oli joku ranskis(ihan yli söpö:3) ja Emili Fredin kanssa. Miulla ei menny ihan putkeen:D Telma ei oikeen jaksanu keskittyy pitkän tauon jälkeen.. Paavo mattila sanoi: Väärinpäin purenta(huomattu on:D), muuten mukava koira.
No saatiin sitten sininen nauha. Pääsinkin saman tien kehään, ei sitten sijoituttu. Joten olin sin-ei sij. Emili oli Fredin kanssa pun1.

Telma sin -ei sij, (c)jaana

Sitten esitin vielä Sulon vaikka aluksi ei ollut tarkoitus:D mutta kun Emili ei halunnutkaan esittää sitä isoissa aikuisissa.. En nyt jaksa oikein kirjoittaa joten laitan lyhyesti. Sain sulon kanssa punaisen nauhan mutta ei sijoituttu punaisissa. Joten pun -ei sij.

Pun.irlanninsetteri Sulo, pun -ei sij (c)veera p?

Bis-kehässä Emili pääsi Fredin kanssa viidenneksi yhdeksästä:) Näin myös paljon tuttuja myös petsiestä mutta en taaskaan uskaltanut mennä moikkaamaan:D Sit vielä pari kuvaa:

(c)Emili

Telma & Fredi (c)Emili

 Keskiviikkona(13.2.) menen jh-harkkoihin Telman kanssa kun se on niin sanotusti ”ruosteessa”:D jos vaan siis pääsen. Lauantaina(16.2.) olis tarkotus mennä aamupäivästä koirapuistoon moikkaa kahta ranskanbulldoggia Loria(1,5v) ja iraa(4kk). En ihmettele jos tulee ranskis kuume:D