Näytetään tekstit, joissa on tunniste Video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Video. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. helmikuuta 2018

My day 09.02.

Tosiaan tuossa toissa päivänä kyselin meidän instagramissa olisiko teillä kiinnostusta My day videoon, kun tulin äidilleni pariksi päiväksi käymään. Tänään päätin kuvailla ja jonkun verran tuli asioita tehtyä.

Kertokaa ihmeessä mitä tykkäsitte videosta niin tietää missä parantaa taas seuraavaa kertaa varten. Tämä oli tosiaan toinen ikinä tehty my day. Musiikkia en taustalle saanut laitettua joten laittakaa vaikka kännykästä yms. musiikkia soimaan videota katsellessa. 

Mutta sitten itse asiaan eli videoon:

perjantai 17. marraskuuta 2017

Kuulumisia kuluneilta parilta viikolta

2.11. käytiin tutustumassa koirien kanssa Mikkelin uuteen eläinkauppaan Lemmikkitarvike Riemuun! paikka on n. 3km päässä kotoa niin saatiin hyvä lenkki samalla. Liike oli pieni, mutta valikoimaa löytyi silti paljon. Seuraavana päivänä mentiinkin äiskälle pariksi päiväksi maalle jossa satoi ensi lumi tuolloin.





Sitte ollaan hitusen taas hömppä tokoa tehty, äiskällä käytiin juuri ja eilen käytiin tekemässä pitkästä aikaa agilityä. Käytiin myös Huvihurtan uimalassa, mutta teen siitä oman postauksen! meitä kannattaa seurata instagamissa jota tulee päiviteltyä useammin niin pysyy paremmin perässä mitä tehdään. Pääset sivusta klikkaamalla instakuvaa meidän tilille :) Instagramin puolelle seuraajia onkin kertynyt jo melkein 700!! 







keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Jyväskylä KV 14.10.

Lauantaina 14.10. lähdettiin siis kohti Paviljonkia ja meidän vuoden viimeistä näyttelyä joka oli myös vika kerta juniori -luokassa. Aamulla toki pesin ensin Mertsin ennen lähtöä...



Ennen kehää..

Paikalla oli melko paljon porukkaa (yllätys..) ja etsittiin pieni alue itsellemme. Paljon oli tuttuja joita tuli käytyä moikkaamassa ennen tai jälkeen kehän. Juniori uroksia oli ilmoitettu tosiaan kolme joista yksi oli Merlin ja kaksi muuta oli nuorempia. 



Tuomarina oli Sylvie Desseme Ranskasta. Kyseinen tuomari oli todella ihana! Kun halusi nähdä Merlinin korvien asennon (päästi äänen) ja Mertsin korvat pongahti ylös niin tuomari vaan iloisesti tokaisee "Good boy!!" ja sanoi myös iloiseksi koiraksi. Liikkeethän meillä taas meni semi huonosti... olisi voinut olla enemmän ryhtiä, mutta ei voi mitään. Tällä esiintymisellä meille JUN ERI JUK3.

Arvostelu: Excellent size. Excellent bite. Needs a bit more pigmentation around the eyes. Nice earset. Happy dog. Lovely chest. Excellent rear angle(?). Correct in front, but slightly out of elbow. Excellent coat texture. Moves well but needs a bit more reach of neck.

Tässä vielä äiskän kuvaama video pätkä...


Vähän piti shoppaillakkin :D

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kuulumisia kuluneelta ajalta...

Vähän ollaan jotain tässä välissä keretty tekemään koirien kanssa jotakin joten kirjoitellaanpas vähän...

19.3. oltiin Telman ja Merlinin kanssa MAHin agility epiksissä. Kummatkin koirat putkirallissa saaden hylyt, mutta ne teki niin kivasti silti!



Sitten ollaan käyty Merlinin kanssa treenaamassa aksaa, tokoa/rallytokoa sekä käyty näyttelyssä josta teen erillisen postauksen! Telma täytti 5v 29.3. & Merlin 11kk 1.4.






Henkilön Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) jakama julkaisu


Henkilön Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) jakama julkaisu

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Juha Kareksen näyttelykoulutus 12.03.-17

Heti alkuun pakko sanoa, että oli aivan mahtava koulutus! Saatiin nauraa paljon ja saatiin paljon tietoa tulevaa ajatellen.

Lähdettiin Sadun ja hänen villakoiran Olivian kanssa ajamaan Otavan Huvihurttaan jossa tämä koulutus pidettiin tuossa klo 9:30 ja oltiin perillä ennen klo 10:00. Ilmoittauduttiin ja vietiin koirien häkit paikalleen jonne koiratkin  jäivät sillä aloitettiin luennolla milloin näyttelyt on alkanut yms. Porukkaa oli saapunut paljon (tietenkin) ja pelkkiä kuuntelijoitakin oli paljon paikalla!



Kares näyttää mulle mallia Mertsinkaa...


 Luennon jälkeen otettiin koirat ja jaettiin porukka kahtia eli ensin isot koirat ja sitten pienet. Ensin mentiin koko porukan kanssa yhdessä ympäri jokunen kerta, jonka jälkeen jokainen pääsi yksitellen ottamaan pöydällä oloa, edestakaisin ja ympäri. Pöydällä olo meni aika kivasti meillä. Liikkeissä saatiin mennä kovaa eteen päin, mutta takaisin tullessa piti tulla hiljempaa jolloin saatiin parempi etuliike. Seisottamisessa ei ollut mitään ongelmaa ja Kares tokaisikin ääneen; SERTin arvoinen! :D saatiin päivän aikana 2x SERTiä ;D sitten vielä porukassa seisottamista. Sitten tuli taas luento, jonka jälkeen pieni tauko. Sitten viimeinen osio treeniä jossa otettiin aika samoja asioita, mutta nyt lisäksi kolmio. Lopussa kysyin tuosta hihnasta ja sanoi, että meni tosi hienosti, kysyikin mistä Merlin on ja sanoi, että on kyllä kaunis koira :)

-Edestakaisin liikkeissä saa mennä kovaa, mutta takaisin päin tullessa hiljempaa
-Lihapullat palkaksi ja palkka samaan käteen missä hihna!
-Ei kävelyä tai liian kovaa vaan siltä väliltä liikkeissä
-Kurkkarilla esittäiessä tarpeeksi ryhdikäs (ainakin Kareksesta)





perjantai 3. helmikuuta 2017

Tokoilua hallilla 02.02.

Mentiin Annin ja hänen whippettien Reinon ja Aarnen sekä hoitokoirien Aadan ja Tyynen kanssa eilen hallilla  käymään. Vipukat otti näyttelytreeniä ja Merlin tokoa. Otettiin seuruuta, sivulle tuloa, vähän jääviä. Vitsi miten hienosti tuo keskittyi kerrankin! ja lopussa jopa leikki lelulla juosten ympäri hallia. Laitan loppuun vielä video pätkän...















perjantai 13. tammikuuta 2017

Agilityä

Käytiin Telman kanssa pitkästä aikaa ottamassa hallilla vähän aksaa, kun MAH:illa on 22.01. agility epikset ja ajattelin, että käydään kokeilemassa miten on asiat muistissaa. Muuten teki hienosti, mutta musta putki joka oli mutkalla oli pelottava eikä Telma sinne suostunut menemään. Otettiin tätä putkea sitten suorana ja hieman mutkalla. Telma meni myös Marikan kanssa hienosti!










torstai 29. joulukuuta 2016

Treenaamassa 26.12.2016

Pari tuttua kysyi miulta sunnuntai iltana, että kiinnostaisko lähteä Huvihurtalle treenaamaan ja ottamaa kuvia, kun jokaisen tarvitsi maksaa silloin vain 5e. Totta kai susostuin, kun sain kyydin ja Merlinin kanssa pääsi treenaamaan pitkästä aikaa.




Merlinillä ei alkanut kauhean hyvin niin, kuin video pätkältä ehkä huomaakin... Ei olisi millään malttanut odottaa omaa vuoroaan, kun itse kuvasin ensin tuttuja. Saatiin kestää tuota melua jos olin liian kaukana Merlinin mielestä. Treenit meni muuten kivasti, mutta jälleen hajut veivät välillä pikku miestä eikä kapulan pitokaan onnistunut. No saatiin pari kivaa seuruu pätkää ja sivulle tuloa.











Nanda, Oiva, Jupina, Onni, Reino & Merlin

torstai 6. lokakuuta 2016

My half day 04.10.

Elikkäs päädyin tuossa pari päivää sitten kuvaamaan meidän blogin ENSIMMÄISTÄ my day -videota :D muuten sitä oli kiva tehdä, mutta en muistanut kuvata koko päivää. Tosin eipä me iltapäivästä iltaan mitää ihmeellistä tehtykkään... Jospa joku kerta onnistuisi kuvata koko päivältä videota. Toivottavasti tykkäätte!


torstai 23. kesäkuuta 2016

Käytiin rallytokoilemassa...

19.6. oli Mikkelin lagottoklubin epävirallinen rallytokokisa jonne olin ilmoittanut Nooan nakki alokkaaseen ja Telman normi aloon. Paikan päällä tuli jonkun verran vettä, mutta päätettiin silti osallistua, kun millään radalla ei ollut maahan menoa!

Ensimmäisenä oli Nooan rata. Radalla alku meni hyvin, kunnes yhteistyö rupesi vähän rakoilemaan ja sain siis palkata Nooa radalla. Meni kuitenkin hyvin jos mietitään, että Nooan kanssa ei varsinaisesti rallytokoa harrasteta. Tuloksena meille pistein 83 & sij.3/5? :D




Telman rata oli sama, mutta ilman palkkausta. Mentiin ekana ja Telmalla oli ihan älyttömän hyvä vire, jonka takia keskittyi koko ajan minuun eikä haistellut mitään! Tuloksena meille pistein 100 & sij. 1/7. Saa kyllä olla ylpeä.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

MAH:in epävirallinen agilitykisa...

Käytiin taas Telman kanssa kokeilemassa putkirallia ja porukkaa oli kyllä paljon :D Rata oli ihan kiva, mutta arvasin, että Telma pitää hauskaa, kun ei olla pariin viikkoon mitään otettu... Tässä siis meidän rata, josta tuli kait 25vp.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

MAH:in epävirallinen agilitykisa 17.03.

Juu elikkäs käytiin torstaina Telman kanssa kokeilemassa putkiralli ja möllirata Mikkelin agility harrastajien järjestämänä. Alkuun mietin pystynkö siihen vai ahdistaako liikaa, mutta onneksi menin. Ekana menin siis putkiralliin ja rataan tutustuessa menin alussa sekaisin siitä miten yksi kohta meni, mutta onneksi tajusin sen. Rata meni kivasti Telman tyylisesti. Kolmesti ei ihan heti mennyt putkeen minkä kyllä osasin arvata. Tässä video putkirallista:




Aluksi miun ei pitänyt mennä möllirataa kokeilemaan, mutta putkirallin jälkeen päätin siihenkin osallistua. Rata oli melko helppo, mutta Telma oli niin väsynyt ettei oikein keskittynyt kunnolla joten hylkyhän sieltä tuli, mutta tyytyväinen silti olen. Tässä video mölliradasta:



Ensi kerran käydään ehkä ensi kuussa tuolla samalla paikalla uudestaan mölleilemässä.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Ulkona

Kävin Nooan kanssa eilen 21.2. Valkealan mätsärissä ja oli kiva samalla nähdä tuttuha joita ei ollut nähnyt vähään aikaan. Nooan kanssa mentiin Junior handleriin ja pieniin aikuisiin. Kummassakin luokssa oli todella vähän porukkaa mikä kummastutti minua (JH:ssa 2 ja PA:ssa 9), mutta eipähän tarvinnut odotella pitkään. Kuvia varmaankin saan vasta myöhemmin...



JH:ssa käytiin ensin ja siellä seisotettiin ensin koirat. Tuomari tuli katsomaan koiran maasta (ei ollut pöytää), kysyi ikää ja käski näyttämään hampaat. Sitten pari kierrosta ympäri ja yksittäin edes takaisin. Sitten koirat seisomaan ja tuomari valitsi sijoitukset. Me oltiin sitten JH1. Pienissä aikuisissa oltiin SIN1 ja BIS -kehässä ei sijoituttu. 

Tänään käytiin koirien kanssa kävelemässä umpihangessa ja koirat tykkäsi kovasti. Sain joitain kivoja kuvia sekä pari video pätkääkin tähän...