Sitte ollaan hitusen taas hömppä tokoa tehty, äiskällä käytiin juuri ja eilen käytiin tekemässä pitkästä aikaa agilityä. Käytiin myös Huvihurtan uimalassa, mutta teen siitä oman postauksen! meitä kannattaa seurata instagamissa jota tulee päiviteltyä useammin niin pysyy paremmin perässä mitä tehdään. Pääset sivusta klikkaamalla instakuvaa meidän tilille :) Instagramin puolelle seuraajia onkin kertynyt jo melkein 700!!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Treenit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. marraskuuta 2017
Kuulumisia kuluneilta parilta viikolta
2.11. käytiin tutustumassa koirien kanssa Mikkelin uuteen eläinkauppaan Lemmikkitarvike Riemuun! paikka on n. 3km päässä kotoa niin saatiin hyvä lenkki samalla. Liike oli pieni, mutta valikoimaa löytyi silti paljon. Seuraavana päivänä mentiinkin äiskälle pariksi päiväksi maalle jossa satoi ensi lumi tuolloin.
Sitte ollaan hitusen taas hömppä tokoa tehty, äiskällä käytiin juuri ja eilen käytiin tekemässä pitkästä aikaa agilityä. Käytiin myös Huvihurtan uimalassa, mutta teen siitä oman postauksen! meitä kannattaa seurata instagamissa jota tulee päiviteltyä useammin niin pysyy paremmin perässä mitä tehdään. Pääset sivusta klikkaamalla instakuvaa meidän tilille :) Instagramin puolelle seuraajia onkin kertynyt jo melkein 700!!
Sitte ollaan hitusen taas hömppä tokoa tehty, äiskällä käytiin juuri ja eilen käytiin tekemässä pitkästä aikaa agilityä. Käytiin myös Huvihurtan uimalassa, mutta teen siitä oman postauksen! meitä kannattaa seurata instagamissa jota tulee päiviteltyä useammin niin pysyy paremmin perässä mitä tehdään. Pääset sivusta klikkaamalla instakuvaa meidän tilille :) Instagramin puolelle seuraajia onkin kertynyt jo melkein 700!!
keskiviikko 15. marraskuuta 2017
Lokakuu...
meni niin nopeasti ettei tajunnut edes kirjoittaa blogiin mitään :'D tässä kuussa hömppä tokoiltiin, ostettiin lisää turkinhoito tuotteita Merlinille, käytiin kuvailemassa, näyttelyssä (teen oman postauksen) ja treenatiin agilityä sekä käväistiin yhdissä epiksissä.
Henkilön Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) jakama julkaisu
tiistai 4. huhtikuuta 2017
Kuulumisia kuluneelta ajalta...
Vähän ollaan jotain tässä välissä keretty tekemään koirien kanssa jotakin joten kirjoitellaanpas vähän...
19.3. oltiin Telman ja Merlinin kanssa MAHin agility epiksissä. Kummatkin koirat putkirallissa saaden hylyt, mutta ne teki niin kivasti silti!
Sitten ollaan käyty Merlinin kanssa treenaamassa aksaa, tokoa/rallytokoa sekä käyty näyttelyssä josta teen erillisen postauksen! Telma täytti 5v 29.3. & Merlin 11kk 1.4.

perjantai 3. helmikuuta 2017
Tokoilua hallilla 02.02.
Mentiin Annin ja hänen whippettien Reinon ja Aarnen sekä hoitokoirien Aadan ja Tyynen kanssa eilen hallilla käymään. Vipukat otti näyttelytreeniä ja Merlin tokoa. Otettiin seuruuta, sivulle tuloa, vähän jääviä. Vitsi miten hienosti tuo keskittyi kerrankin! ja lopussa jopa leikki lelulla juosten ympäri hallia. Laitan loppuun vielä video pätkän...
Video, jonka Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) julkaisi
tiistai 10. tammikuuta 2017
Vuoden ensimmäinen TOKO koulutus
Tosiaan kävästiin sunnuntaina 8.1. Lahdessa nuorten TOKO päivällä. Lähdin mummon ja ukkini kyydillä Mikkelistä ennen klo 11 sillä käytiin viemässä äidilleni lääkkeitä selkäkipuun. Sitten lähdettiin kohti Lahtea. Lahdessa oltiin jo 12:30 aikoihin joten odoteltiin 1,5h autossa sillä koulutus alkoi klo 14 :D no käytin Merlinin ulkona, kun mummo ja ukki kävi sillä välin Kärkkäisellä.
Paikkana toimi Salpausselän kennelpiirin nuorisojaoston halli, jossa oli betoni lattia. Alkuun luulin, että lattia olisi turhan liukas, mutta ei se onneksi ollutkaan. Merlin teki hirmu hienosti siihen nähden, että ei ottanut niin paljon häiriötä muista, kuin yleensä. Toki välillä kävi nenä maassa, mutta niin kävi muillakin uros koirilla. Alkuun jaettiin porukka kahteen osaan; pennut/aloittelevat ja kisaamaan aikovat/osaavammat. Meidän porukassa oli yhteensä kolme ja treenattiin alkuun kaikki samaan aikaan.
Seuruu:
Tehtiin suht kivoja ja lyhyitä pätkiä seuruuta (ei imuttamalla ja imuttamalla). Sivulle tulot oli aika kivoja ja onkin ruennut paremmin tajuamaan asian!
Kapulan pito:
Päädyin kokeilemaan kapulan pitoa, kun tosiaan seuruussa ja sivulle tulossa ei ottanut niin paljoa häiriötä muista... No ei se kapula vaan kiinnosta vieraassa paikassa. Kattoi kyllä silleen, että tutulta vaikuttaa, mutta en vaan tajuu. Otettiin sitten ihan niin, että heitän kapulan ja ainakun menee perään niin naksuttimella *klik ja palkkaus.
Liikkeestä maahan:
Tätä päädytiin myös treenaamaan sillä tämä on jonkun verran haasteellinen Merlinille vaikka osaakin mennä maahan. Mentiin peruuttaen, pysähdys, käsky ja palkka etujalkoihin tyylillä. Ihan kivasti teki ja keskittyi tähän hyvin!
Uuu kamera!

Hajujaa...
Sitten meni toinen porukka tekemään ja muut sai huilata sillä välin. Kun he olivat tehneet niin otettiin jokainen vuorotellen ja minä sain Merlinin kanssa aloittaa.
Kapulan pito:
Päädyin kokeilemaan kapulan pitoa, kun tosiaan seuruussa ja sivulle tulossa ei ottanut niin paljoa häiriötä muista... No ei se kapula vaan kiinnosta vieraassa paikassa. Kattoi kyllä silleen, että tutulta vaikuttaa, mutta en vaan tajuu. Otettiin sitten ihan niin, että heitän kapulan ja ainakun menee perään niin naksuttimella *klik ja palkkaus.
Liikkeestä maahan:
Tätä päädytiin myös treenaamaan sillä tämä on jonkun verran haasteellinen Merlinille vaikka osaakin mennä maahan. Mentiin peruuttaen, pysähdys, käsky ja palkka etujalkoihin tyylillä. Ihan kivasti teki ja keskittyi tähän hyvin!
Muita tekemässä:
Daco & Noora
Aamu & Urpo
Noppa & Anni
Merlin käyttäytyi kyllä suhteellisen hyvin mitä nyt vinkui aina odotellessa, kun miulla ei ollut häkkiä sille (kävin tämän koulutuksen jälkeen Kärkkäiseltä ostamassa kevythäkin). Lopussa otettiin yhteiskuva pätevistä TOKO koirista; Merlin, Urpo & Noppa. Tosin Merlin ja Urpo ois aluksi heittää leikiksi ennen, kuin laitettiin niitä istumaan :D
lauantai 22. lokakuuta 2016
Aksaa ja tokoa
Tänään lähdin Telman kanssa hallille pitkästä aikaa ottamaan vähän aksaa, kun tuttu kysyi haluanko lähteä mukaan. Pistettiin pienehkö "rata" ja käytiin kävelemässä koirien kanssa. Telma sai aloittaa ja Anni saikin ohjata Telmaa, kun hallissa on sen verran huono valo, että mustasta koirasta on hankala saada kuvia :D
Telma teki hirmu hienosti ja innokkaasti! oli jopa unohtanut, että putki on ihan tyhmä juttu. Toisaalta eipä olla käyty aksaamassa piiitkään aikaan.
Päivällä koirat sai lepäillä, paitsi Merlinin trimmasin huomista pentunäyttelyä varten. Aamulla tarviisi vielä pentunen pestä. Mutta olin varannut Huvihurtan hallin itselleni, Jutalle ja Janinalle klo 18-19. Telma teki hienosti niin, kuin yleensäkkin otettiin seuruuta, perusasentoa, paikalla oloa ja maahan menoa.

Nooan kanssa otettii pari seuruu pätkää, perusasentoa ja maahanmenoa. Eipä mitään ihmeellistä siis :D
Telma teki hirmu hienosti ja innokkaasti! oli jopa unohtanut, että putki on ihan tyhmä juttu. Toisaalta eipä olla käyty aksaamassa piiitkään aikaan.
Merlin oli ihan häslänä, kun oli vähän virtaa :D hienojakin pätkiä se tosin teki vaikka paikalla kaksi hänelle uutta koiraa. Otettii seuruuta imuttamalla(?), perusasentoa, istu maahan menoja ja pidettiin muuten vaan hauskaa.
Nooan kanssa otettii pari seuruu pätkää, perusasentoa ja maahanmenoa. Eipä mitään ihmeellistä siis :D
Bolt; "Voisko se pentu jo käydä istumaan...
"
Merlin 5kk 21pv, Nooa 2v 5kk, Bolt 1v 8kk, Telma 4v 6kk & Wilma 2v 6kk
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)