sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Mikkeli Kr 08.07.-17

Kävästiin siis viime lauantaina kotinäyttelyssä (postaus tulee vähän myöhään...) ja mukana tällä kertaa vain Merlin sillä oli varaa ilmoitaa vain yksi koira. Harjakoiria oli ilmoitettu 22, mutta osa koirista ei tullut paikalle. Pennut ja Juniorit 8kpl oli siirretty toiselle tuomarille ja loput oli sitten alkuperäisellä tuomarilla. No tämä järjestelty vähän huonosti sillä kummassakin kehässä alettiin tuomaroida samaan aikaan ja monella meni päällekkäin toisten koirien kanssa, mutta kaikki pääsivät silti kehään.

Tuomarina meillä oli Kaisa Metteri-Gold Suomesta ja oli kyllä oikein mukava tuomari! Juniori -luokassa oli Merlinin lisäksi alle vuoden ikäinen Morris. Kehässä Merlin olisi kovasti halunnut mennä hirveellä kyydillä moikaamaan Morrista, mutta onneksi yksittäisarvostelussa liikkui jo hitusen paremmin. Ja arvatkaa mitä... se seisoi vapaasti!! meillä on siis juoksuisten takia jouduttu esittämään asetellusti vaikka Merlin esiintyy vapaasti paljon paremmin. Se osaa asetella itsensä niin hienosti ja sen häntä heiluu innosta. Tuomari sijoitti meidät junnu luokan ekaksi SAn kera.


Merlinillä vähän liiankin kivaa :D ja hieno Morris edessä.

Arvostelu: Hyvät mittasuhteet omaava nuori uros, jolla kaunis pitkä pää. Hyvät korvat, purenta, ilme. Tasapainoisesti kulmautunut. Eturinnan tulee vielä täyttyä. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu kinnerahtaasti takaa riittävällä sivuaskeleella. Tällä hetkellä pyöristää liikkeessä lanneosaa.

Sitten odoteltiin vähän aikaa, että avoimen luokan urokset olivat käyneet kehässä ja päästiin parhaan uroksen valintaan. Kehässä oli yhteensä 4 tai 5 koiraa. Ja hienolla esiintymisellä Marja Kosonen sijoitti Merlinin PU3!! Tuloksena siis JUN ERI JUK1 SA PU3




PU2 nuorten luokan koira ja Merlin PU3 :D

Esitin tuolla myös extemporena parhaan nartun valinnassa harjiksen Maybell's grazy girl "Roxy"n. Ihana iloinen 9v veteraani joka vei kirjaimellisesti sormet mukanaan jos erehtyi antamaan herkkua huonosti :'D Merlinkin yritti kosiskella tätä rouvaa, mutta Roxy ei oikein lämmennyt selkään hyppimiselle (ihan ymmärrettävää). Kuitenkin... kehästä tiputettiin muutama narttu, mutta me oltiin neljän parhaan joukossa ja lopulta PN3! Vein Roxya myös kasvattaja -luokassa ollen KP ROP kasvattaja.

Sitten oli seuraavan esitettävän vuoro, jonka kehä oli 36min myöhässä eli pääsin ihastuttavan uuden tuttavuuden Tyynen kanssa kehään. Hän on siis ruskea pilkullinen dalmis. Tyyne oli AVO EH AVK3 ja omistajan toinen dalmis oli AVO ERI AVK2 SA PN2 VARASERT. Ihan eivät viimeistä SERTiä saaneet vaan sen sai junnu narttu.

Kaiken kaikkiaan oli oikein mukava päivä. Tuli nähtyä paljon tuttuja sekä tutustuttua uusiin ihmisiin. Harmillisesti jäi moikkaamatta joitain siinä "kiireessä".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti