maanantai 12. tammikuuta 2015

Virallinen junior handler -kisa sekä eka kerta rallytoko -kurssilla...

Tosiaan 11.1. lähdettiin ajelemaan Lahtea kohti, koska luvassa oli miun ensimmäinen virallinen junnukisa. Paikan päällä oltiin hyvissä ajoin ja saatiin häkillekkin hyvä paikka. Ennen kehän alkua harjoteltiin pikkasen, mutta liukas lattia ei harjoittelussa auttanut. Kehässä meitä taisi olla suunnilleen 16-18 junnua. Tuomari jakoi meidät viiden hengen ryhmiin, joissa mentiin koiran kanssa ympäri. Kun kaikki olivat käyneet, niin alkoi yksittäisarvostelut. Me mentiin toisena, ja laitoin Telman pöydälle seisomaan. Tuomari pyysi näyttämään hampaat ja purennan.



Meidän osalta meni onneksi hyvin niin, kuin aina.
Seuraavana tein kolmion ja edestakaisin. Koira seisomaan pöydän eteen ja tuomari kertoi mitä laitettiin kommentteihin yms.
























Sijaa meille ei tällä ekalla kerralla tullut, mutta tyytyväinen olin. Telma tosin rupes stressaamaan jotain, jonka takia ei ihan keskittynyt lopussa.

Tuomari: Erika Häkkinen Sija: JH-

Liikkeet ryhmässä: erinomainen
Yksittäisliikkeet: erittäin hyvä
Seisottaminen: erinomainen
Hampaiden/purennan näyttö: erinomainen
Yhteistyö koiran kanssa: erinomainen
Roduntuntemus: erinomainen
Yleisvaikutelma: erinomainen


Kommentit:
Edestakaisissa liikkeissä kiinnitettävä huomiota, missä kohtaa tuomari seisoo. Rauhallinen esittämistapa.

Tänään taas aloitettiin Telman kanssa rallytoko -kurssi. Ekana kouluttaja kertoi vähän millanen laji on, millaiset varusteet pitää olla yms. sitten harjoiteltiin kontaktia. Tämän jälkeen ruettiin ottamaan kylttejä. Käytiin läpi kyltit 3-11. Kaikki meni meiltä hyvin, Telmakin keskittyi. Kotiläksynä meillä oli nuo liikkeet seuraavalle kerralle. Ryhmästä löytyy meidän lisäksi bordercollie, kultainennoutaja, sileäkarvainennoutaja, labradorinnoutaja, vehnäterrieri, bokseri ja ilmeisesti parsonrusselinterrieri. Tää on kyllä niin meidän laji ja odotankin jo ens maanantaita innolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti