Juu tuli sitten vaihdettua tuo Canonin 70D -> Canonin 7D, kun oli niin hyvä tarjous vähän kuvatusta kamerasta! käytiin koirien kanssa jo vähän kokeilemassa ja aika kivoja kyllä tuli. Kuvailuun halusi mukaan myös varis joka kiinnostui rapisevasta herkkupussista joten lopussa on kuva siitäkin :D kertokaahan mikä oli teidän lempparikuva!
perjantai 28. huhtikuuta 2017
sunnuntai 23. huhtikuuta 2017
Koirapuistoilua villakoira Olivian kanssa
Käytiin torstaina 20.04. koirapuistossa ja saatiin mukaan lähellä asuva Satu mukaan 8kk villakoiransa Olivian kanssa. Hän on jo tuttu koira meidän laumalle, mutta tällä kertaa Merlin leikki oikein kunnolla tämän kanssa! tipsut meni taas suurimmaksi osaksi omia teitään :D mutta siirrytäänpä kuviin...
tiistai 4. huhtikuuta 2017
Lahti kv 26.03.
Viime kuussa Merlin korkkasi Lahdessa juniori luokan. Paikalla oli myös Merlinin veli Koda sekä isä Goofy. Tuli juteltua kasvattajan sekä isän kasvattajan kanssa paljon. Meille tällä kertaa EH, olisin voinut liikkua Mertsinkaa kovempaa, mutta minkäs teet. Isä oli PU3 ja veli vei koko potin ollen ROP JUN, ROP, BIS JUN sekä voitti edellisen päivän BIS junnun ja oli ryhmissä 7 parhaan joukossa!
Lahti kv 26.3., Tuomari: George Schogol, Georgia
Arvostelu: 10 months. Good size. Elegant enough. Falls down in front when moving a bit out of elbow. Could be - parallel from behind. A bit low head carriage.
JUN EH

Poika & isä
Hölmöläiset...miten niin sukua? :D
Veljekset & isä
Kuulumisia kuluneelta ajalta...
Vähän ollaan jotain tässä välissä keretty tekemään koirien kanssa jotakin joten kirjoitellaanpas vähän...
19.3. oltiin Telman ja Merlinin kanssa MAHin agility epiksissä. Kummatkin koirat putkirallissa saaden hylyt, mutta ne teki niin kivasti silti!
Sitten ollaan käyty Merlinin kanssa treenaamassa aksaa, tokoa/rallytokoa sekä käyty näyttelyssä josta teen erillisen postauksen! Telma täytti 5v 29.3. & Merlin 11kk 1.4.
19.3. oltiin Telman ja Merlinin kanssa MAHin agility epiksissä. Kummatkin koirat putkirallissa saaden hylyt, mutta ne teki niin kivasti silti!
Henkilön Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) jakama julkaisu
Sitten ollaan käyty Merlinin kanssa treenaamassa aksaa, tokoa/rallytokoa sekä käyty näyttelyssä josta teen erillisen postauksen! Telma täytti 5v 29.3. & Merlin 11kk 1.4.
Henkilön Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) jakama julkaisu
Henkilön Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) jakama julkaisu
Henkilön Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) jakama julkaisu
Henkilön Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) jakama julkaisu
Henkilön Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) jakama julkaisu
Henkilön Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) jakama julkaisu
Henkilön Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) jakama julkaisu
sunnuntai 12. maaliskuuta 2017
Juha Kareksen näyttelykoulutus 12.03.-17
Heti alkuun pakko sanoa, että oli aivan mahtava koulutus! Saatiin nauraa paljon ja saatiin paljon tietoa tulevaa ajatellen.
Lähdettiin Sadun ja hänen villakoiran Olivian kanssa ajamaan Otavan Huvihurttaan jossa tämä koulutus pidettiin tuossa klo 9:30 ja oltiin perillä ennen klo 10:00. Ilmoittauduttiin ja vietiin koirien häkit paikalleen jonne koiratkin jäivät sillä aloitettiin luennolla milloin näyttelyt on alkanut yms. Porukkaa oli saapunut paljon (tietenkin) ja pelkkiä kuuntelijoitakin oli paljon paikalla!
Luennon jälkeen otettiin koirat ja jaettiin porukka kahtia eli ensin isot koirat ja sitten pienet. Ensin mentiin koko porukan kanssa yhdessä ympäri jokunen kerta, jonka jälkeen jokainen pääsi yksitellen ottamaan pöydällä oloa, edestakaisin ja ympäri. Pöydällä olo meni aika kivasti meillä. Liikkeissä saatiin mennä kovaa eteen päin, mutta takaisin tullessa piti tulla hiljempaa jolloin saatiin parempi etuliike. Seisottamisessa ei ollut mitään ongelmaa ja Kares tokaisikin ääneen; SERTin arvoinen! :D saatiin päivän aikana 2x SERTiä ;D sitten vielä porukassa seisottamista. Sitten tuli taas luento, jonka jälkeen pieni tauko. Sitten viimeinen osio treeniä jossa otettiin aika samoja asioita, mutta nyt lisäksi kolmio. Lopussa kysyin tuosta hihnasta ja sanoi, että meni tosi hienosti, kysyikin mistä Merlin on ja sanoi, että on kyllä kaunis koira :)
-Edestakaisin liikkeissä saa mennä kovaa, mutta takaisin päin tullessa hiljempaa
-Lihapullat palkaksi ja palkka samaan käteen missä hihna!
-Ei kävelyä tai liian kovaa vaan siltä väliltä liikkeissä
-Kurkkarilla esittäiessä tarpeeksi ryhdikäs (ainakin Kareksesta)
Lähdettiin Sadun ja hänen villakoiran Olivian kanssa ajamaan Otavan Huvihurttaan jossa tämä koulutus pidettiin tuossa klo 9:30 ja oltiin perillä ennen klo 10:00. Ilmoittauduttiin ja vietiin koirien häkit paikalleen jonne koiratkin jäivät sillä aloitettiin luennolla milloin näyttelyt on alkanut yms. Porukkaa oli saapunut paljon (tietenkin) ja pelkkiä kuuntelijoitakin oli paljon paikalla!
Kares näyttää mulle mallia Mertsinkaa...
-Edestakaisin liikkeissä saa mennä kovaa, mutta takaisin päin tullessa hiljempaa
-Lihapullat palkaksi ja palkka samaan käteen missä hihna!
-Ei kävelyä tai liian kovaa vaan siltä väliltä liikkeissä
-Kurkkarilla esittäiessä tarpeeksi ryhdikäs (ainakin Kareksesta)
Henkilön Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) jakama julkaisu
torstai 2. maaliskuuta 2017
Puhelinkuvia osa 2
Tässä kuluneelta ajalta vähön puhelinkuvia joista selviää aika hyvin mitä ollaan tehty!
1. Telman kanssa rallytokon AVO -luokan ratatreeneissä., 2. Pojat nukku vierekkäin, 3. Sain hommattua ihanan kuvan koirista seinälle!, 4. Merlin nukkuu
1. Merlin aksatreeneissä, 2. Koirilla oli herkutteluilta, 3. Turisti ja kisakaveri MAHin aksa epiksissä, 4. Merlin uudessa pannassaan sekä uudella koneella trimmattuna
1. Mertsi ja treenikaverit Aarne & Reino uuden seuran hallissa, 2. Kuvia uudelta hallilta, 3. Koirien erään päivän ruuat, 4. Hieno pikku mies puhtaana
1. 10vk vs 9,5kk, 2. Treenaamassa, 3. Merlin jo 10kk!, 4. tb kun Merlin oli kasvattajalla
perjantai 3. helmikuuta 2017
Tokoilua hallilla 02.02.
Mentiin Annin ja hänen whippettien Reinon ja Aarnen sekä hoitokoirien Aadan ja Tyynen kanssa eilen hallilla käymään. Vipukat otti näyttelytreeniä ja Merlin tokoa. Otettiin seuruuta, sivulle tuloa, vähän jääviä. Vitsi miten hienosti tuo keskittyi kerrankin! ja lopussa jopa leikki lelulla juosten ympäri hallia. Laitan loppuun vielä video pätkän...
Video, jonka Merlin, Nooa & Telma (@merlinchinesecrestedandtibbies) julkaisi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)