torstai 23. kesäkuuta 2016

Käytiin rallytokoilemassa...

19.6. oli Mikkelin lagottoklubin epävirallinen rallytokokisa jonne olin ilmoittanut Nooan nakki alokkaaseen ja Telman normi aloon. Paikan päällä tuli jonkun verran vettä, mutta päätettiin silti osallistua, kun millään radalla ei ollut maahan menoa!

Ensimmäisenä oli Nooan rata. Radalla alku meni hyvin, kunnes yhteistyö rupesi vähän rakoilemaan ja sain siis palkata Nooa radalla. Meni kuitenkin hyvin jos mietitään, että Nooan kanssa ei varsinaisesti rallytokoa harrasteta. Tuloksena meille pistein 83 & sij.3/5? :D




Telman rata oli sama, mutta ilman palkkausta. Mentiin ekana ja Telmalla oli ihan älyttömän hyvä vire, jonka takia keskittyi koko ajan minuun eikä haistellut mitään! Tuloksena meille pistein 100 & sij. 1/7. Saa kyllä olla ylpeä.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Eri lajien esittelypäivä...

Taas vähän jäänyt kirjoittelu blogin puolella, mutta eipä me mitään ihmeitä kyllä olla tehtykkään. Sunnuntaina 5.6. oltiin tipsujen kanssa Suur-Savon kennelpiirin nuorisojaoston koiratapahtumassa esittelememässä erillaisia lajeja. Telman kanssa olin JH, rallytoko ja agility näytöksissä ja toisella kierroksella Nooan kanssa JH ja rallytoko esityksissä.



Telman kanssa meni niin, kuin yleensäkkin  eli kivasti. Tosin agility vaiheessa meni hieman pelleilyksi :D mutta hyvin selviydyttiin siitäkin.








Seuraavana mentiinkin Nooan kanssa ja rallytokossa koin iloisen ja yllättävän yllätyksen, sillä Nooa keskittyi minuun täysin eikä välittänyt esityksen muista koirista! kotonahan tuo heittää pelleilyksi :D eikä kaikkia liikkeitä  olla edes harjoiteltu, mutta nekin meni suhteellisen hyvin. 





Loppuun vielä joitain ottamiani kuvia tapahtumasta...










lauantai 7. toukokuuta 2016

Uudet valjaat sekä vähän rallytokoa

Nooalle siis ostin jo aiemmin Julius k9 valjaat ja tilasin myöhemmin Telmalle samanlaiset. Eilen tulivat sitten nekin ja otettiin parit kuvat tänään.


Nää on kyllä tän hetken parhaat valjaat mitkä meillä on olleet. Otettiin myös tänään vähän rallytokoa tipsujen kanssa, kun veli suostui kuvaamaan.













perjantai 6. toukokuuta 2016

Maalais tolloista -> city eläimiksi

Löysin tuossa viime kuussa itselle kämpän ja sainkin sen. Eli tipsujen kanssa rupean asustelemaan suurimmaksi osaksi kaupungissa kerrostalossa.


Oltiin torstaina Kangasniemen näyttelyssä josta Nooa sai NUO ERI NUK1 SA. Tuomarina oli Paavo Mattila.

Arvostelu: Erinomainen uros. Kaunis pää ja ilme. Erinomainen kaula, ylälinja ja raajat. Sopusuhtainen runko. Kaunis turkki ja häntä. Erinomaiset sivuliikkeet. Miellyttävä käytös. Seistessä hyvin kauniit ääriviivat.

Näyttelyn jälkeen jäätiin uuteen kämppään ja sisko tuli meille seuraksi. Koirat osasi olla onnekksi hiljaa ja ainoastaan pariin otteeseen meinasivat haukkua, mutta yöllä olivat kuitenkin hiljaa. Käytiin tuttua moikkaamassa ja kävelemässä kirkkopuistossa yms.











lauantai 23. huhtikuuta 2016

Mätsäriä ja lunta..

Kävästiin Nooan kanssa tänään Mikkelin mätsärissä ja samalla käytiin siskoni luona, kun jouduin olemaan keskustassa klo 15:00.

Mätsäri paikalla oli alkuun ihan kiva keli, mutta parissa kohdassa tuli ihan älyttömästi lunta...




















Ensin käytiin JH:ssa jossa oli jaettu nuoret ja vanhemmat erilleen, mutta kumpiakin oli yksi joten menin nuoremman kanssa samaan aikaan kehään. Mentiin perus liikkeet kolmio ja edestakaisin. Vaihdettiin myös koiria ja pääsin esittämään Stig(?) nimistä pk collieta.


Lopulta oltiin JH1 & BIS JH1

Pienissä aikuisissa saatiin punainen nauha ja lämmintä kättä :D tuomari olisi toivonut Nooan olevan virkeämpi (tuomari oli belggari ihminen). Loput kuvat kauppakeskus Stellasta ja siskolta.