tiistai 29. maaliskuuta 2016

4v....

Tänään kävästiin Ristiinan koirapuistossa, kun oltiin eilen sovittu tutun kanssa, että nähtäisiin. Otin koko lauman mukaan moikkaamaan 6kk corgia Aadaa.




Koirat leikki jokun verran ja hämmästyinkin, kun Doris lähti melkein saman tein leikkimään :D Telmakin leikki jonkun verran mitä pinna kesti... Nooa meni enemmän omia menojaan. Pitää joku kerta ottaa uusiksi.




















Ja vielä loppuun pitää sanoa, että miun rakas Telma täytti tänään jo 4v!!!




lauantai 19. maaliskuuta 2016

Kaupungilla pitkästä aikaa

Päädyin tänään lähtemään tipsujen kanssa kaupungille käymään, kun meillä ei ole ollut tässä kuussa paljoa mitään. Ensin käytiin m&m, kun kävin ostamassa Nooalle vihreän patukan. Seuraavaksi kävelin koirien kanssa Stellaan jossa odottelin äiskääni, kun hän kävi parissa paikassa. Päästiin myös hissiin kokeilemaan pitkästä aikaa ja siinä ei ollut mitään ongelmaa. Monet katsoivat miten symppiksiä Telma ja Nooa on :D


Stellassa odottelemassa...

Seuraavaksi mentiin autolle ja ajettiin koirapuistoon. Siellä olikin tuttuja naamoja ja koiria oli varmaan yli 10. Tipsut tykkäs vaikka aluksi pari koiraa alisti Nooa, mutta kun tuo loppui niin rallattelivat menemään. Jopa Telma joka ei leiki muiden kanssa oli innoissaan juoksemassa muiden kanssa eikä edes ärhennellyt kenellekkään! saa olla kyllä ylpeä. Koirapuiston jälkeen käytiin vielä nopeasti Rahulan rehussa ja sitten lähdettiin kotiin. Koirat kiittää ja kuittaa. 











MAH:in epävirallinen agilitykisa 17.03.

Juu elikkäs käytiin torstaina Telman kanssa kokeilemassa putkiralli ja möllirata Mikkelin agility harrastajien järjestämänä. Alkuun mietin pystynkö siihen vai ahdistaako liikaa, mutta onneksi menin. Ekana menin siis putkiralliin ja rataan tutustuessa menin alussa sekaisin siitä miten yksi kohta meni, mutta onneksi tajusin sen. Rata meni kivasti Telman tyylisesti. Kolmesti ei ihan heti mennyt putkeen minkä kyllä osasin arvata. Tässä video putkirallista:




Aluksi miun ei pitänyt mennä möllirataa kokeilemaan, mutta putkirallin jälkeen päätin siihenkin osallistua. Rata oli melko helppo, mutta Telma oli niin väsynyt ettei oikein keskittynyt kunnolla joten hylkyhän sieltä tuli, mutta tyytyväinen silti olen. Tässä video mölliradasta:



Ensi kerran käydään ehkä ensi kuussa tuolla samalla paikalla uudestaan mölleilemässä.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Ulkona

Kävin Nooan kanssa eilen 21.2. Valkealan mätsärissä ja oli kiva samalla nähdä tuttuha joita ei ollut nähnyt vähään aikaan. Nooan kanssa mentiin Junior handleriin ja pieniin aikuisiin. Kummassakin luokssa oli todella vähän porukkaa mikä kummastutti minua (JH:ssa 2 ja PA:ssa 9), mutta eipähän tarvinnut odotella pitkään. Kuvia varmaankin saan vasta myöhemmin...



JH:ssa käytiin ensin ja siellä seisotettiin ensin koirat. Tuomari tuli katsomaan koiran maasta (ei ollut pöytää), kysyi ikää ja käski näyttämään hampaat. Sitten pari kierrosta ympäri ja yksittäin edes takaisin. Sitten koirat seisomaan ja tuomari valitsi sijoitukset. Me oltiin sitten JH1. Pienissä aikuisissa oltiin SIN1 ja BIS -kehässä ei sijoituttu. 

Tänään käytiin koirien kanssa kävelemässä umpihangessa ja koirat tykkäsi kovasti. Sain joitain kivoja kuvia sekä pari video pätkääkin tähän...




















lauantai 20. helmikuuta 2016

Terveitä ollaan

Kävästiin tipsujen kanssa Pe 12.2. lonkka -ja kyynärkuvauksissa sekä polvitarkastuksessa. Koirat sai rauhoittavat ja Nooa oli nopeasti ihan tööt :D sitten eläinlääkäri ja eläintenhoitaja meni röntgeniin ensin Nooan kanssa ja sitten Telman kanssa. Kummallakin oli terveet polvet eli 0/0! 


Kännykkä kuva, kun koirat oli vielä untenmailla...

Nooa oli kyllä, kun nukahti ekana ja heräsi vikana :D mutta arviota en muistanut kysyä lonkka -ja kyynärkuvista, joten ooteltiin kennelliitolta tuloksia... viikkohan siinä meni ja tuloksina on... tosin Telmalta pitää käydä kuvauttamassa uudestaan kyynäret jostain syystä. 

 Nooan tulokset..

 Telman tulokset...

Ihan mahtavaa, kun Nooa on luustoltaan terve, kun olen sitä ajatellut jalostukseen käyttää. Silmät pitäisi vielä käydä katsomassa. Telmallahan oli pari luuta hieman erilaiset, kuin Nooalla ja laitan vielä lopuksi kuvat lonkista, niin näätte ne.


 Nooan lonkat A/A

Telman lonkat C/C