sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Oili Huotarin tokopäivä 17.12.

Lähdettiin miun äidin luota ajelemaan aamulla klo 9:40 kohti Otavaa kunnes kesken matkaa tajusin unohtaneeni Merlinin herkut kotia joten ei muuta, kuin auto ympäri ja herkut hakemaan. Sitten takaisin matkaan ja oltiin lopulta ihan hyvissä ajoin Huvihurtalla jossa tokopäivä pidettiin. Käytin Merlinin ulkona, vein häkin paikalleen ja Merlinin sinne. Odoteltiin jonkun aikaa, että Oili tuli paikalle.

Alkuun Oili kertoi milloin aloitti koirien kanssa tokoa, millaisia koiria hänellä on, millaiset kooulutus tavat hänelle käy yms. Sitten lähdettiin treenaamaan halliin... Alkuun seurasin muiden tekemistä ja odottelin omaa vuoroani kolmantena. Meillä oli siis kaksi noin 20min koulutus pätkää sekä tauko. Sitten tuli oma vuoro ja jännitin jostain syystä todella paljon!? en oikein tiedä tarttuiko se Merliniin sillä se haisteli paljon, ei oikein ollut kuulolla ja kiinni otettaessa laski itseään niin kuin olisi valmistautunut lyömiseen... eli ei ollut täysin oma itsensä jos haistelua ei lasketa.





No tehtiin aluksi ihan luoksetuloa, joka onnistui hyvin. Mertsi jäi paikalleen ja tuli innolla luokse. Seuraavaksi kokeiltiin jalkojen läpi pujottelua, koska Oilia mietitytti tuo väistely... pujotteli kyllä vaikka joutui kovasti tsempaamaan ja oli vähän epävarma. Sen jälkeen leikittiin ja huomattiin se, että leikkiessä ei välitä jaloista vaan on leikissä mukana vaikka ei suostukkaan vetoleikkeihin. Oili myös pohti, että jos se on saanut mun vaatteista sähköiskun minkä takia ei tule lähelle (kuulemma tälläisiäkin tapauksia on...). Leikin jälkeen otettiin kontakti juttua eli koira istumaan ja namit koiran sivuille sekä etujalkojen väliin. Koira sai aina palkkaa, kun katsoi minuun eikä piippaillut. Tää oli Merlinille  todella hankalaa eikä meinannut keskittyä, mutta saatiin muutama onnistunut pätkä.







Sitten vein Merlinin häkkiin lepäilemään ja katsoin loppujen treenit muiden kanssa. Kun kaikki olivat käyneet ekan kierroksen niin mentiin tauolle syömään ja juttelemaan. Itse käytin ensimmäisenä Merliniä kävelemässä ulkona. Kun oltiin saatu tauko pidettyä niin jatkettiin toiselle kierrokelle. Meidän vuorolla tehtiin merkin kiertoa ja mietittiin silmiä. Tötsän kierto sujui aika huonosti verrattuna miten hyvin yleensä sitä tekee... sitten juteltiin ja Oili tuli Merlinin lähelle.




Oilin kanssa mietittiin miksi Merlin räpsyttelee silmiään (Oilia häiritsi tämä jo ekalla kierroksella). Todettiin, että räpsyttelee silmiään silloin, kun joutuu katsomaan ylös päin...mietittiin sitten olisiko silmissä jotain vikaa ja joku myös keksi, että jos sillä on vaikka jumi minkä takia tekee niin! yksi koulutuksen ihmisistä oli koirahieroja joka suostui katsomaan Merlinin nopeasti läpi jos vaikka löytyisi joku paha jumi mikä selittäisi käytöksen. Eka pienempi jumi löytyi kaulan vasemmalta puolelta, sitten löytyi se ikävä jumi eli lannerangan luota( kun tää tyyppi painoi vähän kovempaa tätä kohtaa niin Merlin kiljaisi) sekä vielä toisesta kohtaa takaa löytyi jumi ja nää oli niinkö oikealla puolella. Tuntu niin pahalle, kun toinen kiljahti kivusta ja nää jumit selittäis kyllä pari asiaa...


No varasin koulutuksen jälkeen heti kotiin päästyä Merlinille hieronta ajan meille kotiin tiistaille eli huomiselle klo 13. Toivotaan, että tää selittäis räpsyttelyn ja saataisiin jumit auki! jos se ei vaikuta räpsyttelyyn niin sitten mennään katsomaan silmät ens vuonna. Tännekkään koulutukseen jos ei oltais lähdetty niin ei oltais tiedetty jumeista mitään eli onneksi mentiin vaikka Merlin ei ollutkaa ihan oma itsensä. Kuitenkin hyppii ja riekkuu normaaliin tapaan (kuitenkin herkkä koira joten luulisi näyttävän jos koskee) kotona joten en olisi osannut jumia epäillä. Toki meidän pitäisi rueta käymään hierojalla säännöllisesti, kun aksakoira on. Teen varmaan seuraavan postauksen huomenna hieronnasta ja seuraillaan muuttuuko käytös!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti