lauantai 26. lokakuuta 2013

kuulumisia

Hei kaikille. En ole tehnyt kauheasti mitään, tänäänkin nukuin aika pitkään. Päätin pestä Telman Hexocil(?) shamppoolla, koska se on kutissut hirveesti. Tässä kuva Telman mielipiteestä, kuinka kivaa on olla pesulla.

 "Älä enää ikinä pese mua", ilme
Pesun jälkeisen riehumisen jälkeen nukuttaa..

Telmalla on tällä hetkellä juoksut menossa, joten sen kanssa ei oikein minnekkään voi mennä. Tekis hirveesti mieli lähtee koiran kanssa vaan toiselle paikkakunnalle viettämään päiväksi aikaa, mutta vanhemmat ei päästä. Ois vaan kiva sanoo et joo lähen päiväks esim.hyvinkäälle, menis bussilla mikkeliin ja sieltä junalla hyvinkäälle (en kyllä tiiä meneeks sinne junaa mutta luulisin:"D).

Ensi kuussa ois Jyväskylän näyttely ja Telma on omasta mielestä kasvatellu turkkia ihan kivasti. Luulen silti ettei me ERI:ä saada mutta ainakin EH:n tai H:n tähdätään:D Tällä kertaa mennäänkin ekaa kertaa nuorten-luokkaan. Saapi nähdä miten käy.

Hirveesti olen myö miettinyt minkä koiran ottaisin Telmalle joskus kaveriksi. Italianvinttikoiraa ja whippettiä oon ehkä eniten miettinyt, mutta silti tekisi mieli ottaa toinen tipsu vaikka ei kyllä ehkä oo se mun rotu:D Aattelin muuten tähän loppuun laittaa pentukuvan ja Telman vanhemmista kuvan.
 Telma painimassa veljensä Rollen päällä ja Juti veli katselee..
Telman komia iskä & äiskä.. sekä yksikseen menevä "setä"..

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

laturin aḱku rikki..

Joo otsikko varmaan kertookin, että koneen laturin akku on rikki ja koneesta akku loppu. No nyt pääsin käyttämään äiskän työkonetta. 

La 12.10. oli Ristiinan mätsäri koulun pihalla. Telman ilmoitin pikkuveljen kanssa Lapsu&koirakisaan jossa ei tullut sijoitusta mutta hyvin meni. Kuvaa en nyt viitsi laittaa kun veli ei kuitenkaan tykkäisi.
 Vein myös kaverin amstaffin Weilermann valentinan "Dana" isoihin koiriin, jossa olimme PUN -ei sij. Kaveri sanoi, että meillä meni tosi hyvin. Tuomari kehui Danan lihaksistoa kun on kuitenkin nuori koira kyseessä (1v 7kk). Muutenkin tykkäsi siitä, että koira innostui ihmisen lähestyttyessä mutta kuitenkin koira esiintyi melko rauhallisesti. Oltaisiin varmaankin päästy sijoittumaan jos kehissä ei olisi kestänyt niin kaukaa, koska Dana ei enää jaksanut keskittyä kehässä. Käykää katsomassa kaverin blogia klikkaamalla tästä. Tässä teille kuvia ennen kehää ja kehässä: 

 Liike 1v 7kk
Rakenne 1v 7kk

 PUN -ei sij
PUN -ei sij

Olin myös Telman kanssa pienissä aikuisissa SIN -ei sij, mutta tyytyväinen olin käytökseen.
 SIN -ei sij
SIN -ei sij

Seuraavan kerran yritän päästä koneelle Lauantaina 19.10. Mikkelin mätsärin jälkeen.