sunnuntai 15. helmikuuta 2015

ystävänpäivä mätsäri..

ja eilen tuli käytyä Kuopion mätsärissä Nooan ja Doriksen kanssa. Lähdettiin ajelemaan 8:00 aikaan aamulla. Perillä oltiin 11:00 aikoihin ja ilmottautumis jonot oli ihan hirveen pitkät (oikeesti, en ennen oo ollut niin pitkässä ilmottautumisjonossa:D).



Kerkesin vähän aikaa, kun miun pitikin jo juosta kehään, joka oli hallin toisella puolella. Osallistujia oli n. 14 kpl yhteensä (joka  on miusta melko paljon mätsäriin ajatellen..). Mentiin monta kertaa kaikki ympäri kehää ja seisotettiin koirat. Tämän jälkeen alkoi yksittäisarvostelu, jossa me oltiin Doriksen kanssa toisiksi viimeisiä. Sitte olikin meidän vuoro jolloin koira seisomaan, tuomari tuli tutkimaan koiran ja käski tehdä kolmion. Sitten nopea seisotus ja muiden sekaan takaisin. Tuomari pudotteli melko monta kisaajaa tässä vaiheessa ja kertoi keitä ottaa jatkoon. Ja mehän oltiin jatkossa toistaiseksi! 
Kisaajia oli vielä n. 7 kpl. Tuomari käski jatkoon päässeitä menemään ympäri ja taas seisottiin. Sitten jokainen meni erikseen edestakaisin. Tuomari valitsi tosiaan neljä jatkoon ja kertoikin, että valinta on erittäin vaikea ja huomaa, että kaikki ovat olleet koiran kanssa aiemminkin! Me sitten päästiin jatkoon vaikka Doris alkoi vähän väsähtämään. Sitten mentiin "kunniakierros", jonka jälkeen koirat seisomaan. Tuomari osoitti meidät sitten 4! :)



Sitten saatiinkin ootella pentuja pitkään, sillä pieniä pentuja oli 48 kpl ja miä sekä äiskä oltiin numerot 46 & 47. Kehässä käynnin jälkeen tuloksina oli Doris SIN -ei sij (äiskän kanssa) & Nooa ekassa mätsärissään PUN -ei sij. Kivasti kyllä Nooakin esiintyi ja samalla napattiin 9kk kuva poitsusta:

Tänään on ollut ihanan aurinkoinen sää ja koirien kanssa oltiin pihalla. Tuli vaan entistä selvemmäks miulle et ei sitä Nooaa vaan voi mitää irti, kun juoksee nykyään niin kauas miusta (lähti ykskin päivä tielle juoksentelee). No ei muuta, kun valjaat päälle ja pitkä liina perään.. Otettiin myös yhteiskuva koirista.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti