tiistai 23. joulukuuta 2014

Tavoitteet 2015

Nyt katsotaankin miten Tavoitteet vuodelle 2014 onnistuivat, jonka jälkeen ensi vuoden tavoitteet:


Telma 2014:
*EHKÄ lonkka-ja kyynärkuvauksiin, Polvitarkastukseen
-eivät toteutuneet tänä vuonna, mutta varmasti ensi vuonna kuvataan, kun äiskälle olen puhunut asiasta. 

*Parit näyttelyt
-käytiin yhdessä näyttelyssä Telman kanssa tänä vuonna eli melkein toteutui! :D

*Miittaillaan muita koiria
-no käytiin kyllä joitan moikkaamassa, uusia sekä vanhoja.

*Opetella uimaan paremmin 
-jonkun verran opetin, mutta jäi melko vähälle...

Minä 2014:
*Ainakin YKSI matka/reissu toiselle paikkakunnalle
-toteutui, koska kävin koiranäyttelyissä eri paikkakunnilla.

*Opiskella paremmin, korottaen keskiarvoa
-ammattistartilla olen ja olen kyllä saanut mielestäni korotettua numeroita.

*Saada opiskelu paikka
-no ammattistartilla (sain kyllä opiskelupaikan, mutta jouduin keskeyttämään)

Sitten ensi vuoden 2015 tavoitteeet...

Telma 2015:
*lonkka-ja kyynärkuvauksiin sekä polvitarkkiin
*JH -koiraksi itelle tai lainaan jollekkin
*parit koiranäyttelyt sekä rotu- että junior handler -kehässä
*osallistua rallytoko- ja/tai tokomölleihin tai jopa virallisiin

Doris 2015:
*JH -koiraksi itelle tai lainaan jollekkin
*parit näyttelyt rotu- ja/tai rotukehässä
*sisäsiisteys kunnolla kuntoon
*tavaroiden järsiminen loppumaan
*käydä kesällä uimassa

Minä 2015:
*saada keksittyä ala mitä rupean opiskelemaan
*korottaa numeroita ammattistartilla
*ISOLLA EHKÄ "kolmas" koira, jos muutan kotoa pois (telma lähtis mukaan ja doris jäis äiskälle)
*kesätöitä..?

Siinä ois meijän tavoitteet ensi vuodelle ja toivotaan, että suurin osa onnistuis/tapahtuisi.

Leppoisaa joulua vielä kaikille, muistakaa pitää koirat kiinni uutena vuotena, että säästytään karkaamiselta yms. rakettien takia!


2 kommenttia:

  1. Ihanat koirat ja kivan oloinen blogi sulla! Sait uuden lukijan :)

    http://paikkajahyppy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme! :) saa antaa aiheita jos niitä löytyy! Käyn kurkkaamassa siunki blogiin..

      Poista