perjantai 26. syyskuuta 2014

Miten päädyin tiibetinspanieliin?

Löysin eräästä blogista, jonka kommentteja luin, että voisi tehdä aiheesta miten päädyit koirasi/koiriesi rotuun. Ajattelin, että tämähän olisi hyvä aihe blogiini ja tässä se nyt tulisi! :)

Ensimmäisenä varmaan kerronkin siis; miksi juuri tiibetinspanieli?

kesä(?) 2012

No oikeastaan en ollut juurikaan varma silloin (2012) minkä rotuista koiraa etsin tai mihin harrastuksiin. Sain vain kuulla, että lehdessä oli ollut ilmoitus tipsun pennuista ja totta kai sellainen oli pakko saada, kun tämä myyjä/kasvattaja oli tulossa käymään meidän paikkakunnalla. Soitettiin ja nähtiin, mietittiin ja parin päivän päästä meille muuttikin tipsun pentu. Eli minulla ei ollut juurikaan syytä, miksi juuri tämä rotu. En kuitenkaan suosittele kenellekkään tätä, vaan harkitkaa tosissanne.

Mitä odotit kyseiseltä rodulta? Miten se on vastannut aiempaa käsitystä?

kesä 2014

No silloin en odottanut rodulta mitään vaikka olin rodusta lukenutkin, mutta luultavasti paljon itseppäisyyttä, muutenkin tottelemattomuutta, melko "laiskoja" ei kuitenkaan mitään sohvaperunoita ("raskasrakenteisia") sekä muille koirille ärhentelyä. Herkkähaukkuisuuskin oli lukenut jossain. Tuohon toiseen en oikeen osaa sanoa mitään.

Millä tavalla olet mahdollisesti yllättynyt omaan koiraan rotua ajatellen?

alkuvuosi 2014

Ainakin siitä, että kuinka hyvin Telma tottelee, vaikkakin on sterkattu (toki herkkuja käytössä). Monesti ihmiset muutenkin miettii sitä, kuinka hyvin Telma pysyy irti. Toki osaa olla myös itseppäinen. Tuohon laiskuuteen voisin sanoa, että Telma tyytyy sohvaperunan -rooliin:D mutta lähtee mielellään pitemmällekkin (esim. 6-7km) lenkille ja positiivisinta on, että Telma on melko kevyt rakenteinen tipsu ja juokseekin hirmu lujaa:D Koirien ärhentelyyn voisi sanoa, että ei ole ainakaan remmirähjä vaan ottaa kaikki ilolla vastaan (toki uroksille pitää rueta, jos ovat koko ajan perseessä kiinni). Eikä muutenkaan hauku juuri koskaan, lähinnä ovikellon soidessa. 

Oletko katunut valitsemaasi rotua?

syksy 2014

Sanoisin, että en oikeastaan. Toki olen tehnyt joitain virheitä koulutuksessa, kun kerta ensimmäinen koira. Olen kuitenkin ylpeä, että Telma pysyy irti lenkeillä, ei juurikaan ärhentele muille yms. kun se olisi voinut olla juuri kaikkia niitä. Onhan mulla mennyt hermot välillä, mutta on Telma opettanutkin mulle kaikkea. Telma on mulle juuri sopiva koira ensimmäiseksi ja harrastaminenkin (agility, vaikka ei olla vielä hankkiuduttu kurssille) onnistuu sillä intoa koiralla riittää, jos on herkkuja:D toki koiranäyttelyt on vähän kiikun kaakun, sillä Telma on aika niukkakarvainen ja purenta ei ole ihan oikea. En kuitenkaan vaihtais mihinkään.

Voisinkin "haastaa" kaikki tekemään tälläisen joilla on koira, pakko toki ei ole. Doriksesta en tätä tehnyt, koska vaikutusvaltaa ei minulla rotuun ollut. Huomenna oltaisiin sitten menossa Juvan mätsäriin ja sunnuntaina moikkamaan Telman veljeä Jutia sekä Lenniä joka on heidän perheen toinen tipsu. Niistä enemmän myöhemmin.

2 kommenttia: